Real Beauty Sketches

Dove Real Beauty Sketches

Jos joku pyytäisi sinua kuvailemaan itseäsi, mitä sanoisit? Kehonkuvamme ovat niin kovilla, että voi olla vaikea tuntea itsensä kauniiksi. Mielestämme itsetuntomme todellakin vaatisi kohentamista. 

Ongelmana on, että meitä ympäröivät saavuttamattomat kauneusihanteet – lehdissä, televisiossa, sosiaalisessa mediassa – saavat meidät aliarvioimaan todellisen kauneutemme. Yli puolet maailman naisista on sitä mieltä, että oman ulkonäkönsä suhteen he ovat itse pahimpia kriitikoitaan*. Oma käsityksemme itsestämme on vähemmän mairitteleva kuin sen pitäisi olla. Koska me tiedämme, että itsensä kokeminen kauniiksi on onnellisemman ja itsevarmemman elämän alku, me päätimme tehdä asialle jotakin. 

Tuloksena syntyi uskallettu uusi kauneuskoe: Real Beauty Sketches. Pyysimme naisia kuvailemaan itseään (verhon läpi) FBI:n rikostekniselle piirtäjälle Gil Zamoralle, joka piirsi muotokuvan kuvauksen mukaan. 

Sitten satunnanen tuntematon henkilö pyydettiin kuvailemaan samaa naista Gilille, jotta nähtäisiin kuvauksen erot. Entä lopputulos? Kaksi täysin erilaista muotokuvaa. Tuntemattomien kuvaukseen perustuvat muotokuvat olivat kauniimpia, onnellisempia ja tarkempia. Se osoitti sen, mitä arvelimmekin: sinä olet kauniimpi kuin ajatteletkaan. Auttaaksemme miljoonia naisia eri puolilla maailmaa näkemään oman kauneutensa, loimme videon, joka näyttää naisten reaktiot omiin muotokuviinsa ja uuden näkökulman vaikutuksen heihin. 

"Kun minua pyydettiin mukaan Doven kampanjaan, en osannut kuvitella, miten erilaisia muotokuvapareista tulisi," Gil kertoi.

Real Beauty Sketches

Dove Real Beauty Sketches

Yli 50 miljoonaa ihmistä näki Doven videon 12 päivän kuluessa julkaisusta. Tähän mennessä Real Beauty Sketches -video on katsottu lähes 180 miljoonaa kertaa. Haluamme videon avulla jatkossakin innoittaa jokaista niistä 80 prosentista naisia, jotka ovat ahdistuneita omasta ulkonäöstään, näkemään oman kauneutensa ja muistamaan, että ne ovat paljon kauniimpia kuin ajattelevat. Siihen auttaa, jos näemme itsemme tuntemattoman silmin.

*The Real Truth About Beauty: Revisited. Global review commissioned byt Dove, 2010