• 1
    HILSEEN JA KUIVAN HIUSPOHJAN EROT

    Kuiva hiuspohja on menettänyt luontaisen kosteutensa ja kutisee jatkuvasti. Hiuspohja voi hilseillä, mutta irtoavat hiutaleet eivät ole yhtä suuria kuin hilseestä kärsivillä. Hilseestä kärsivillä hiutaleet ovat isompia ja usein koostumukseltaan rasvaisempia, koska kyse on tällöin ihon liiallisesta talinerityksestä. Kuivasta hiuspohjasta kärsivillä puolestaan talineritys on liian vähäistä.  Kun hiuspohja on kuiva, myös hiukset voivat kuivua tai näyttää kuivemmilta, sillä hiuspohjan rasva toimii luontaisena hoitoaineena. Erot eivät ole kovin suuria, mutta oikean hoidon kannalta on tärkeä tietää, mistä hiuspohjan ongelmasta on kyse.

  • 2
    MISTÄ KUIVA HIUSPOHJA JOHTUU?

    Hilseen uskotaan johtuvan eräänlaisesta hiivasienestä, jota tavataan kaikkialla kehossa, mutta kuivan hiuspohjan taustalla vaikuttaa moni eri asia. Usein syynä on ympäristö tai käytössä olevat tuotteet. Jos iho on muutenkin kuiva, tavallisesti myös hiuspohja kuivuu. Usein myös kuivat hiukset liittyvät kuivaan hiuspohjaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Kylmä ja kuiva sää vaikuttaa kasvojen ihon tapaan myös hiuspohjaan. Liiallinen suihkussa käyminen liian lämpimässä vedessä kuivattaa ihoa, mutta saman tekevät myös voimakkaat tuotteet, joilla on kuivattavia ominaisuuksia. Stressi, huono ruokavalio ja univaje voivat nekin vaikuttaa hiuspohjan kuntoon. 

  • 3
    MITEN KUIVAA HIUSPOHJAA VOI HOITAA KOTIKONSTEIN?
    • Pese hiukset harvemmin shampoolla ja käytä silloinkin hellävaraista tuotetta. Jos hiukset tuntuvat likaisilta tai rasvaisilta pesukertojen välissä, käytä rasvaisille alueille kuivashampoota.
    • Kun peset hiukset shampoolla, käytä viileämpää vettä. Useimmat meistä pesevät hiuksensa aivan liian lämpimällä vedellä. Se kuivattaa hiusta ja hiuspohjaa.
    • Pidä taukoa tavallisten hiustuotteiden (geelien, muotovaahtojen ja lakkojen) käytöstä. Ne sisältävät valtavasti kemikaaleja, joiden peseminen pois hiuksesta vaatii kovempia otteita.
    • Muista kärsivällisyys. Kun olet tehnyt muutokset rutiineihisi, kuivan hiuspohjan palautuminen kestää hetken.
  • 4
    DOVEN HOITOTUOTTEET KUIVALLE HIUSPOHJALLE

    Jos olet aiemmin käyttänyt liian voimakkaita tuotteita, jotka vain kuivattavat hiuspohjaa, nyt kannattaa käydä omat pesutuotteet läpi. Dove Nourishing Secrets Restoring Ritual -shampoo ja -hoitoaine  kuuluvat kookosöljyä ja kurkumaa sisältävään hoitosarjaan, joka on saanut vaikutteita intialaisnaisten kauneusrituaaleista. Täyteläinen ja voidemainen koostumus hoitaa erityisen tehokkaasti kuivaa hiuspohjaa.

    Daily Moisture -shampoon ja -hoitoaineen koostumus huolehtii niin kuivista hiuksista kuin kuivasta hiuspohjastakin ja suojaa hiusta päivittäiseltä kulumiselta. Käytä shampoopesun jälkeen syväkosteuttavaa hoitoainetta. 


DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Olen saavuttanut asioita, joista olen ylpeä, ja itseluottamukseni ja kauneuteni perustuvat siihen."

Barbara

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Kenenkään ei kuulu olla näkymätön ja sulautua joukkoon."

Jay Miranda

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Sinun arvosi ei riipu mitenkään painostasi."

Kelly Uchida

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Vasta kun tajusin, että kauneus perustuu siihen, mikä tekee ihmisestä erilaisen ja ainutlaatuisen, alkoi itseluottamukseni vahvistua."

Rosie

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Kauneudenhoitoni alkaa siitä, että arvostan omaa luontaista kauneuttani ja sen ainutlaatuisuutta."

Anna Deliza (She/Her)

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Todellinen kauneus tarkoittaa minusta sitä, että haastaa itsensä tekemään uusia asioita ja on samalla ystävällinen muille."

Cammy

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

En enää yritä niin kovasti sopeutua joukkoon – kaunis persoonani näkyy kasvoiltani, enkä tarvitse muuta kauneutta."

Luyanda

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Opin, että kauneus lähtee sydämestä – se on ennen kaikkea ystävällisyyttä."

Anissa

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

En näe mediassa usein tummaihoisia ihmisiä, ja sitä vielä harvemmin erilaisia ihoja. Haluan kaikkien näkevän, että näin mustana naisena olen ylpeä valkopälvi-ihostani ja se tuo minulle voimaa."

Beatriz

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Kun vartuin transnaisena, koin painetta muuttaa itseäni, jotta sopisin muiden käsityksiin naiseudesta. Nyt edustan vain itseäni ja omaa kauneuttani omilla ehdoillani."

Elle Rose

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Haluan murskata jokaisen stereotypian, jonka mukaan tarvitsen rinnat näyttääkseni naiselta. Kun päätin elää rintojenpoistoleikkaukseni jälkeen ilman rintoja, minusta on tullut vahvempi ja itseluottamukseni on kasvanut – ja se jos mikä on kaunista."

Juliet

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Olen kantanut tässä vatsassa kolme vauvaa, ja ansainnut jokaisen harmaan hiukseni. Haluan kaikkien äitien kokevan, että heidän vartalonsa ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ne ovat."

Kimi

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Naisiin kohdistuu paljon paineita, käyttäytyä "ikänsä mukaisesti". Haluan näyttää, että vanheneminen tarkoittaa jatkuvaa kasvua ihmisenä ja elämän kokemista kauniilla tavoilla."

Leticia

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Feminiinisyys esitetään usein kaavana: leikkauta hiukseni näin, pukeudu noin. Minulle kyse on siitä, että rakastaa itseään pelottomasti sellaisena kuin on."

Marina

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Nuorena en nähnyt koskaan hijabia käyttäviä naisia mediassa tai mainoksissa. Nyt tytöt näkevät siellä minut, kun saavutan uratavoitteitani ja määrittelen kauneuden omilla ehdoillani."

Mehnaz

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Vartuin ilmapiirissä, jossa oli ahdasmieliset käsitykset siitä, miltä naisen tulee näyttää ja mitä nainen voi olla. Olen voittanut nämä muiden asettamat rajoitukset enkä pyytele anteeksi sitä, että tavoittelen omia päämääriäni ja iloitsen luontaisesta kauneudestani."

Cora

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

En murehdi siitä, vastaanko jonkun muun kauneuskäsityksiä. Ruskeaihoisena sisällöntuottajana haluan määritellä kauneuden uudelleen, niin että se käsittää myös meidät kaikki ruskeaihoiset.

Lleta

DOVE – RAKKAUS ALKAA ITSESTÄ

Alopesiaa sairastavat naiset kokevat usein, että kaljuus estää heitä saavuttamasta koko henkilökohtaisen ja ammatillisen potentiaalinsa. Näyttämällä kaljujen naisten kauneuden voimme auttaa avaamaan ovia mahdollisuuksille, jotka muut ottavat itsestäänselvyyksinä."

Liilya