Susannah Temko, 24
Tajusin olevani intersukupuolinen pari kuukautta kemoterapian päättymisen jälkeen. Olin juuri täyttänyt 16 vuotta. Aluksi sain paniikkikohtauksia, sillä kyseenalaistin kaiken, mitä olin siihen saakka ollut. En heti ymmärtänyt, mitä se kaikki tarkoitti.
Se tarkoittaa, että minulla on XY-kromosomeja ja sukurauhasten kehityshäiriö (jotka poistettiin), joten sukuelimeni eivät olleet munasarjat eivätkä kivekset. Koen itseni naiseksi, mutta en tuntenut olevani oikea nainen. Se tuntui todella kurjalta. 18-vuotiaana masennuin ja olin myös itsetuhoinen. Sain myös vakavan syömishäiriön. Kuvittelin, että minun pitäisi olla Victoria’s Secret -malli. Halusin olla ultranaisellinen ja upea ja pyrkiä täydellisyyteen. En voinut lähteä kotoa ilman paksua meikkikerrosta.
Käännekohtani oli aloittaa blogin kirjoittaminen. Sen aiheena oli syöpä ja viestini oli, että sairaudessa ei ole mitään väärää eikä kehon sairastumisesta tarvitse tuntea häpeää – jokainen meistä on vahva ja kaunis. Reilu vuosi sitten kirjoitin blogipostauksen intersukupuolisuudesta. Olin oksentaa painaessani Julkaise-painiketta, sillä tekstin näkisi noin 5 000 lukijaa, mutta se oli myös todella vapauttavaa. Siitä lähtien olen puhunut aiheesta avoimesti ja ymmärrän, että jos ihmisillä on asian kanssa ongelma, on kyse heistä eikä minusta. Tunnen oloni vahvemmaksi, vaikka en ole millään tavalla täydellinen. Edelleen joinain päivinä katson peiliin ja toivon, että kasvoni olisivat toisenlaiset. Ennen päässäni oleva kriittinen ääni oli äänekäs ja hukutti kaiken muun alleen. Nyt osaan sanoa kriitikolle, että ole välillä hiljaa.
