Mielestämme minkään ei pitäisi estää nuorta saavuttamasta täyttä potentiaaliaan. Heikko itsetunto sekä ulkonäköön liittyvä ahdistus estävät nuoria toteuttamasta itseään, mikä vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa, terveyteen, kaverisuhteisiin ja jopa koulusuorituksiin ja tulevaisuuden tavoitteisiin.
Jo yli 15 vuoden ajan olemme auttaneet vanhempia, mentoreita, opettajia ja nuorisotyöntekijöitä tarjoamaan itsetuntoa koskevaa koulutusta, joka on tavoittanut tähän mennessä yli 60 miljoonaa nuorta. Liity mukaan, niin jatketaan eteenpäin!
aihe
ikäryhmä
8-16 vuotiaat
Dove on sitoutunut tekemään kauneudesta itsetunnon eikä ahdistuksen lähteen. Sen vuoksi lähdimme mukaan perustamaan Be Real -kampanjaa, kansallista vastatoimea Reflections on Body Image -tutkimuksen tuloksille. Yhdessä kampanjoimme kehonkuva asenteiden muutoksen ja terveyden tärkeyden puolesta ja autamme kaikkia tuntemaan olonsa itsevarmemmiksi vartaloissaan.
yleisö
aihe
ikäryhmä
11-16 vuotiaat
Aktiivisesta elämäntavasta on paljon muitakin etuja kuin ne, jotka liittyvät hyvään kuntoon. Etsi tieteellistä tietoa liikunnan ja kehonkuvan välisestä positiivisesta yhteydestä ja tartuta tyttäreesi urheilukärpänen.
yleisö
aihe
ikäryhmä
8-16 vuotiaat
Mediassa ja mainonnassa nähtäviä kuvia muokataan nykyään niin dramaattisesti, että kauneusihanne voi tuntua saavuttamattomalta. Auta tytärtäsi näkemään todellisuus muokattujen kuvien takana.
yleisö
aihe
ikäryhmä
11-16 vuotiaat
Kiusaajien on nykyään helpompi tavoittaa uhrinsa teknologian avulla. Jos luulet lapsesi kokevan kiusaamista netissä, saat muistilistastamme neuvoja lapsesi tukemiseen ja verkkokiusaamiselta suojelemiseen.
yleisö
aihe
ikäryhmä
8-16 vuotiaat
Jos kärsit huonosta itsetunnosta ja itsevarmuudesta, oma negatiivisuutesi voi tarttua myös lapseesi. Hyödynnä muistilistaamme itsekritiikin taltuttamiseksi. Näin parannat samalla lapsesi kehonkuvaa.
yleisö
aihe
ikäryhmä
11-16 vuotiaat
Miksi viimeisimmät trendit ovat aina kaikkea muuta kuin, millaisia ihmiset ovat todellisuudessa? Mihin trendiin tykästyit teininä? Trendit muuttuvat, mutta nuorten tavoitteet ja ahdistus on ajatonta.
yleisö
aihe
ikäryhmä
8-16 vuotiaat
Alhaisen kehonkuvan huomaaminen voi olla vaikeaa, ja aiheen käsittely vielä vaikeampaa. Dove haluaa auttaa nuoria olemaan kehopositiivisempia.
yleisö
aihe
ikäryhmä
11-16 vuotiaat
American Psychological Association ja Ison-Britannian sisäministeriön tutkimus osoittaa, että musiikkivideot ovat yhä seksuaalisempia ja esineellistävät naisia entistä enemmän.
yleisö
aihe
ikäryhmä
11-16 vuotiaat
Jatkuva julkisuuskulttuurille altistuminen voi vaikuttaa negatiivisesti nuorten minäkuvaan. He kohtaavat julkisuuden henkilöitä lehdissä, Twitterissä, Snapchatissa, realityohjelmissa ja muokattujen kuvien muodossa. Miten lapsesi suhtautuu tähän?